Koristeeksi tein ruusuja. 20 vuoden tauon jälkeen ei ihan kauhean helppoa. Edelliset tein marsipaanista, nyt sokerimassasta. Maalasin elintarvikeväreillä.maanantai 4. marraskuuta 2013
Töihin paluukakku...
Koristeeksi tein ruusuja. 20 vuoden tauon jälkeen ei ihan kauhean helppoa. Edelliset tein marsipaanista, nyt sokerimassasta. Maalasin elintarvikeväreillä.keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Pikainen "mustikkamousse"
Tämä ohje syntyi kun piti keksiä jälkiruoka ja aikaa oli alle 5 minuuttia..
Ainekset:
Sekoita ainekset vispilällä tai sähkövatkaimella kuohkeaksi kulhossa.
Tarjoile jälkiruokakulhoista.
Koristeeksi sitruunamelissan lehtiä tai pakastemustikoita mikäli niitä löytyy.
Maistuu todella hyvältä ja paljon vaikeammin valmistettavalta.
Kuvaaminen unohtui kun teki mieli herkkuja ;)
Ainekset:
- 2dl mustikka-vaniljajogurttia
- 2 tl vaniljasokeria
- 2 rkl vaniljakreemijauhetta (kotigastronomi)
- 1 prk creme fraichea
- 1 pieni purkki smetanaa
Sekoita ainekset vispilällä tai sähkövatkaimella kuohkeaksi kulhossa.
Tarjoile jälkiruokakulhoista.
Koristeeksi sitruunamelissan lehtiä tai pakastemustikoita mikäli niitä löytyy.
Maistuu todella hyvältä ja paljon vaikeammin valmistettavalta.
Kuvaaminen unohtui kun teki mieli herkkuja ;)
Vaniljakastike alle minuutissa
Ainekset:
Sekoita ainekset vatkaten kulhossa.
Tarjoile esimerkiksi omenapiirakan kera. Harvinaisen hyvää ja nopeaa. Sarjassa ei ikinä uskoisi tämän olevan niin helppo valmistaa.
- noin 2 dl smetanaa
- 1 dl maitoa
- 2 1/2 tl vanilliinisokeria
Sekoita ainekset vatkaten kulhossa.
Tarjoile esimerkiksi omenapiirakan kera. Harvinaisen hyvää ja nopeaa. Sarjassa ei ikinä uskoisi tämän olevan niin helppo valmistaa.
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Meksikon pikaruoka
Ainekset:
* 400-800g jauhelihaa
* hieman jauhelihamaustetta
* 2 prk ananassalsaa
* 1 prk salsaa medium, mild tai hot oman maun mukaan tulisuus
* 2 prk creme fraichea
* Cheddar juustoa siivuina 1-2 pkt
* 1 pss maissilastuja (vain suola mausteena)
Tässä ruuassa peruna/ riisi on korvattu maissilastuilla. Itse käytän laktoositonta creme fraichea. Juustokaan ei ole pakollinen, jos unohtaa ostaa niin ei paniikkia (itselle kävi näin)
Hyvää ruokahalua! valmistusaika noin 10-15 minuuttia. Itse teen kun olen kipeä tai väsynyt

- Paista jauheliha paistinpannulla tai pinnoitetussa kattilassa
- Lisää jauhelihamaustetta
- Sekoita joukkoon ananas-salsat, tavallinen salsa
- Lisää creme fraichet joukkoon
- Anna kiehahtaa
- Ota lautaselle maissilastuja, murskaa niitä käsin pieneksi silpuksi
- Laita maissilastujen päälle pari siivua cheddar-juustoa sulata hieman mikrossa
- laita päälle kastike ja nauti.
Tässä ruuassa peruna/ riisi on korvattu maissilastuilla. Itse käytän laktoositonta creme fraichea. Juustokaan ei ole pakollinen, jos unohtaa ostaa niin ei paniikkia (itselle kävi näin)
Hyvää ruokahalua! valmistusaika noin 10-15 minuuttia. Itse teen kun olen kipeä tai väsynyt
torstai 22. elokuuta 2013
Päivän ruoka, Pekoni-savuporo-herkkusienikastike, täytetyt herkkusienet, Kaprisperunat
| Pestyt lohkotut perunat esikeitetään lähes kypsiksi, noin 10-15 minuuttia |
| Suolavedessä keitetyt perunat valutetaan, vesi pois. Pannulla sulatetaan voi ja kuumennetaan kunnes ääni loppuu. Perunat laitetaan pannulle ja paistetaan hieman väriä perunoihin. |
| Perunoiden päämausteena käytetään Kapriksia. Suolavesi valutetaan pois ja kaprikset lisätään perunoiden joukkoon. |
| Perunoita paistetaan kapristen kanssa hetki, lisätään hyvin niukasti suolaa myllystä (jos tarvitaan, aina ei tarvitse) Perunat ovat valmiit. |
| Poista herkkusienistä kannat, ne käytetään pilkottuna kastikkeeseen. Täytä savuporotuorejuustolla ja kiedo pekonia ympärille. Paista uunissa 175-200 astetta noin 15 minuuttia. |
Lime-juustokakku, pyynnöstä ihan päästä otettu ohje. Testausta ei voi töissä tehdä mutta kommentoikaa onnistuiko?
Pohja:
n. 400 g kaurakeksejä
n. 50g voita sulatettuna
Täyte:
2 Limen kuorta raastettuna vihreä osa
2 Limen mehu
2 tl vaniljasokeria
n. 400g tuorejuustoa (2prk)
4 dl kuohukermaa vaahdotettuna
n. 1/2 dl sokeria (maista sokerin määrä täytteessä)
8 liivatelehteä liotettuna kylmässä vedessä
2 rkl kiehuvan kuumaa sitruunamehua (jollei ole niin vesikin käy)

- Leikkaa leivinpaperista pohja irtopohjavuokaan
- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen
- Jauha kaurakeksit ja sulata voi. Sekoita pohja-ainekset ja painele vuokaan pohjalle.
- Vatkaa kerma vaahdoksi
- Raasta Limenkuoret, purista limen mehu
- Sekoita juusto, limen mehu ja kuoret sekä sokeri keskenään
- Lisää vaahdotettu kerma seokseen
- Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi, lisää siihen puristetut liotetut liivatelehdet
- lisää liivate-mehu ohuena nauhana sekoittaen täytteeseen
- Maista täytteen maku ja lisää sokeria tai limen mehua tarpeen mukaan.
- Lisää täyte pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin. Pinnan saa tasaisemmaksi kopauttamalla irtopohjavuokaa pöytään. Täristys tasaa pintaa.
- koristele pinta raastetulla limenkuorella tai suklaakoristeilla.
- Pintaan voi myös tehdä limehyytelöä, mutta siihen voin tehdä ohjeen kun pääsen testaamaan sitä.
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Grillimarinadi/ grillauskastike
* 1 ½ dl balsamico etikkaa ( punaviinietikkakin käy)
* ½ dl kookospalmusokeria
* n. 1 ¼ dl intiaanisokeria
* 2 chiliä (Itsellä peruschili, myös Habanero tai Naga käyvät.) Siemenet ja valkoinen sisus poistettuina
* n. 8 valkosipulin kynttä pieneksi pilkottuina
* 2 salottisipulia pieneksi pilkottuna
* 1 ½ dl öljyä rypsiöljy käy hyvin
* Suolaa myllystä
* Mustapippuria myllystä
1. Lämmitä balsamico ja sokeri kattilassa
2. Pilko ainekset
3. Sekoita keskenään
4. Vedä viimeiseksi pieneksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimella
5. Käytä marinadina lihalle ja grillauksessa grillauskastikkeena
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Jokirapuherkku
Rapukauden kunniaksi piti sitten kehittää rapuherkkuresepti, lisuke patongille, ruisleivälle tai perunalle...
Ainekset:
* Venäläistä jogurttia n. 1/2 prk eli n. 2dl(smetana tai creme fraiche) käy myös
* 1 tl Dijon sinappia
* 1 tl Heinzin ketsuppia (muutkin merkit käy, mutta muistakaa että Felixin ketsuppi mm. sisältää kanelia. Muutoinkinkin allergiselle paras valinta on toistaiseksi ollut Heinz)
* noin 15 viipaletta makukurkkuja pieneksi pilkottuina
* Puolen sitruunan mehu
* valkopippuria myllystä maun mukaan (tai jauhettua valkopippuria veitsenkärjellinen)
* Suolaa myllystä maun mukaan
* n. 1-2 tl sokeria
* Tilliä pieneksi pilkottuna
* 1 prk jokiravunpyrstöjä
Meinasi sitten unohtua sitruunamehu reseptistä... Lisätty.

- Pilko kurkkuviipaleet pieneksi
- Pilko tilli pieneksi
- Sekoita ainekset kulhossa
- Maista, lisää tarpeen mukaan mausteita
- Anna vetäytyä noin vartin verran jääkaapissa
- Nautiskele hyvässä seurassa
Meinasi sitten unohtua sitruunamehu reseptistä... Lisätty.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Creme fraiche kurkkudippikastike
(Kevyempi vaihtoehto kurkkumajoneesille)
Ainekset:
* Makukurkkuviipaleita noin 10 kpl pieniksi pilkottuina
* Ruohosipulia noin 10 kortta, noin 1,5 mm pätkiksi pilkottuna
* 1 tl Sinappia (dijon)
* 1 tl Ketsuppia
* 1/2 tl Sokeria
* Suolaa myllystä noin 5-8 kieräytystä
* Mustapippuria myllystä ( n. 2 pyöräytystä, tai jauhettua veitsenkärjellinen)
* Valkopippuria myllystä (n. 2 pyöräytystä, tai jauhettua veitsenkärjellinen)
* 1 prk creme fraichea (laktoositon)
Tein reseptin tänään ranskalaisille perunoille. Sopii loistavasti. Kävisi myös kesägrillauksen yhteydessä kastikkeeksi. Jälleen yksi vaihtoehto majoneesille (yllättäen maku hyvin lähellä Hesen kurkkumajoneesia).

- Sekoita ainekset keskenään
- Annan maustua jääkaapissa noin 15 minuuttia
- Käytä dippikastikkeena tai kesäisenä kastikkeena perunoille
Tein reseptin tänään ranskalaisille perunoille. Sopii loistavasti. Kävisi myös kesägrillauksen yhteydessä kastikkeeksi. Jälleen yksi vaihtoehto majoneesille (yllättäen maku hyvin lähellä Hesen kurkkumajoneesia).
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Inkiväärikookos-kana (maidoton)
Ainekset:
* Broileria, suikaleina tai paloina. ( Edellisen päivän broilerin tähteetkin käyvät)
* Parsakaalia paloina (pakastekin käy)
* Kookoskermaa 2 purkkia
* Vaaleaa siirappia
* Inkivääriä noin 2-3 cm pala
* 3-4 valkosipulin kynttä
* Kanafondueta n 1 rkl (tai kanaliemikuutio)
* suolaa

- Keitä kananpalat noin 10 minuuttia kypsiksi.
- Pilko Parsakaali paloiksi ja kiehauta 4-5 minuuttia.
- Valuta vesi pois kanasta ja parsakaalista.
- Pilko inkiväärit hyvin pieniksi
- Kuori ja murskaa valkosipulin kynnet ja pilko hyvin pieneksi.
- Sekoita kulhossa kookoskerma, kanafondue, vaalea siirappi, jota tulee noin 3rkl.
- Lisää seokseen valkosipulit ja inkivääri pilkottuina sekä maun mukaan suolaa.
- Lado kypsät kananpalat ja parsakaalinpalat uunivuokaan
- Kaada päälle kookoskastike.
- Hauduta uunissa noin 20-45 min. Keitä sillä aikaa riisit.
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Kesäisen kevyt kaalisalaatti (kevennetty coleslaw-muunnos)
Ainekset:
Keräkaalin puolikas (pieni kaali)
2-3 porkkanaa
Kastike:
2dl turkkilaista jogurttia
1 tl hunajaa
n. ½ tl suolaa, myllystä tai muutoin. Maistele välissä ettei tule liikaa
mustapippuria myllystä muutama vääntö
½ sitruunan mehu
1 rkl tuoretta (tai 1 tl kuivattua) minttua (vaihtoehtoisesti timjamia, sopii varsinkin perunaan)
Tällä kertaa Timjamia.
Tällä kertaa ilman porkkanoita.
- Leikkaa kaalista hyvin ohutta suikaletta
- Raasta porkkanat
- Sekoita kasvikset isossa kulhossa
- Sekoita kastikeainekset keskenään
- Lisää kastike kasvisten päälle, anna vetäytyä jonkin aikaa kylmässä
- Nauti hyvän ruuan lisukkeena.
torstai 20. kesäkuuta 2013
Som turist i Sverige...
Kävin turistina Tukholmassa. Hieno reissu oli ja paljon tuli nähtyä. Keräsin paljon uusia ideoita kokkaukseenkin. Seuraavaksi grillauskastikkeen ohje tekeillä.
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Thaityylinen kuhakastike
Ainekset:
*Tuoretta inkivääriä noin 2-3 cm pala, pilkottuna hyvin pieniksi paloiksi
* 2-4 valkosipulin kynttä, murskattuna ja pilkottuna pieneksi
* 1 punainen chili, siemenet ja valkoinen osa pois niin saat hyvän maun mutta ei liikaa tulta
* Salottisipuli
* öljyä
* 2 paprikaa pilkottuna
* 4-5 tomaattia pilkottuna, kannat poistettuna
* 2-4 kuhafilettä, muukin vaalea kala käy
* Tuoretta Timjamia
* 1 sitruunan kuori raastettuna ja noin 1/2 sitruunan mehu
* Palmusokeria n 2 rkl (voi korvata sokerilla, hunajalla fariinisokerilla tai vaalealla siirapilla)
* Mustapippuria myllystä
* soijakastiketta n. 2 rkl
* Suolaa myllystä
* Osterikastiketta n. rkl voi myös jättää pois tai korvata lihafonduella
1. Kuumenna pata ja lisää öljy (itsellä maapähkinäöljy muutkin käyvät)
2. Lisää chili pieneksi pilkottuna, valkosipuli ja inkivääri. Paista hetki.
3. Lisää sipuli pilkottuna, sitruunan kuori ja paprika.
4. Lisää joukkoon kuhafileet suikaleina, sekoita hieman.
5. Lisää Timjamia, sitruunamehu, osterikastike, soija, palmusokeri, mustapippuria
6. lisää tomaatti kuutioituna
7. Peitä kannella ja anna kiehua pienellä lämmöllä kun keität riisin.
8. Mausta suolalla maun mukaan.
Nauti riisin kanssa.
Iltapalaleipä
Iltapalaleipä
Ainekset:
Paprika suikaloituna
salottisipuli pieneksi pilkottuna
tomaatti pilkottuna ( kuorittuna, sisukset poistettuna. Tomaattiin tehdään tasaiselle puolelle viilto ristikkäin. Upotetaan kiehuvaan veteen n. 20 sekunniksi, siirretään kylmään veteen. Kuori irtoaa helposti. Kanta leikataan irti ja siemenet ja neste sisältä poistetaan.)
öljyä paistamiseen
leipäviipaleita
(kinkkuleikettä jos lihaa haluaa)
juustoraastetta
Mustapippuria myllystä
Marinadiin:
1 Sitruunan kuorta raastettuna
tuoretta timjamia pilkottuna pieneksi
2-3 valkosipulin kynttä murskattuna
hunajaa n. 1-2 rkl
sitruunan mehua noin 2 rkl
suolaa myllystä
1. Sekoita marinadi, maista maku, pitäisi olla hieman makeahko
2. Lisää paprikasuikaleet marinadiin.
3. Pilko sipuli
4. Laita uunipellille leipäviipaleet, voitele ( ja laita kinkkusiivu)
5. Kuumenna pannu ja lisää öljy.
6. Lisää salottisipuli pannulle, kuullota. lisää paprikanpalat pannulle, paista kunnes hieman pehmenevät. Lopuksi lisää Tomaattipalat ja hieman mustapippuria myllystä. Paista tomaatti kastikkeeksi joukkoon.
7. Valuta pannusta tulevat kasvikset, laita leiville ja kuorruta juustoraasteella.
8. Sulata juusto uunissa noin 8-12 minuuttia. Ota hieman väriä pintaan.
Nauti

maanantai 13. toukokuuta 2013
Katselin Toopen kanssa "Kaappaus keittiössä"-ohjelmaa. Keksimme idean valmistaa kasvissosekeittoa aineksista, joita kukaan muu ei osaisi yhdistää. Niinpä tuumasta toimeen.
Fenkoli-bataatti
sosekeitto pekonin kanssa
voita
2 salottisipulia
1 Fenkoli
1 Bataatti
kanafondue tai
kasvisliemi
suolaa
mustapippuria
2dl kermaa
n 1,5 tl kirveliä,
kuivattua
lisukkeena pekonia
·
Pilko salottisipulit pieniksi, huuhdo
fenkoli, poista huonot osat ja kova kanta siivuta fenkoli ohuiksi siivuiksi.
Kuori ja pilko bataatti kuutioiksi
·
Aloita sulattamalla voita kattilassa.
Lisää pilkotut salottisipulit voihin ja kuullota runsaassa voisulassa. Lisää
joukkoon fenkolit ja kääntele voissa hetken ajan. Lisää joukkoon
bataattikuutiot ja kääntele noin minuutin ajan.
·
lisää vettä niin, että kasvikset juuri
peittyvät n.3-4dl pitäisi riittää. lisää kanafondue tai kasvisliemi
·
Lisää suolaa ja mustapippuria myllystä
·
Keitä aineksia kunnes ne ovat
pehmentyneet
·
Soseuta kasvikset sauvasekoittimella tai
tehosekoittimessa.
·
Lisää kerma ja mausta suolalla,
mustapippurilla sekä kirvelillä.
·
Laita pekoni kylmään uuniin
leivinpaperin päällä. Laita uuni päälle (n.150 astetta) seuraa koska pekoni on
paistunut valmiiksi. Pilko pekoni
Nauti hyvässä seurassa. Keittoa lautaselle ja pilkottua pekonia päälle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)