Ainekset:
* kassler paisti, suolattu
* tuoretta minttua
* tuoretta rosmariinia
* lihaliemikuutio tai fondi
* n. 4dl kuohukermaa
* n. 6 isoa tuoretta herkkusientä
1. Viipaloi liha ja laita uunipataan
2. Viipaloi herkkusienet erilliseen astiaan, hakkaa yrtit pieneksi silpuksi
3. Kuumenna paistinpannulla noin 30g margariini ja laita herkkusieniviipaleet pannulle. Lisää joukkoon yrtit, pyöräytä sekaisin. Lisää joukkoon kerma ja lihaliemi. Anna kiehahtaa.
4. Kaada herkkusieni kastike lihan päälle, peitä kannella tai foliolla
5. Uuniin 200°C anna muhia 1-1,5 tuntia
6. Nauti perunoiden, riisin tai pastan kanssa
Toope kokkaa
keskiviikko 30. tammikuuta 2019
torstai 17. tammikuuta 2019
Silakkarullat kermaisessa yrttikastikkeessa
Ainekset:
*500-700 g silakkaa fileinä
*persiljaa
*timjamia
*suolaa myllystä
*mustapippuria myllystä
*valkopippuria myllystä
*juoksevaa hunajaa
*sitruuna
*2 yksikyntistä valkosipulia tai 6 valkosipulin kynttä
*noin 3cm pala tuoretta inkivääriä
*2 purkkia Creme fraichea
*2 purkkia smetanaa
*hieman voita
Ohje:
1. Voitele uunivuoka voilla ja pyöräytä myllystä suolaa pinnalle
2. Rullaa silakkafileet ja asettele pystyyn uunivuokaan. Pyöräytä pintaan suolaa myllystä
3. Sekoita kulhossa Creme fraiche ja smetana sekaisin
4. Pilko yrtit pieneksi silpuksi ja lisää kulhoon. Pyöräytä myllystä suolaa, mustapippuria ja valkopippuria mukaan
5. Raasta sitruunankuorta mukaan ja purista puolen sitruunan mehu kulhoon. Raasta valkosipulit ja inkivääri joukkoon.
6. Lisää joukkoon juoksevaa hunajaa.
7. Maista ja tarvittaessa lisää suolaa tai hunajaa
8. Sekoita huolellisesti.
9. Lisää kastike silakoiden pinnalle. Kastike kuohuu hieman kypsyessään
10. Laita uunivuoka uuniin, paista 200°C 30 minuuttia.
Tarjoile perunan tai riisin kanssa. Lisäksi voit laittaa tuore salaattia ja itse tehtyä salaatin kastiketta
lauantai 2. kesäkuuta 2018
Tomaattinen paprika-possukastike
Ainekset:
n. 100g pala Kassler paistia mielellään hetken pakastettuna
3 valkosipulin kynttä
Punasipuli
Keltasipuli
Punainen paprika
Keltainen paprika
3 tomaattia
Mustapippuria myllystä
Suolaa myllystä
2 tl sokeria
n. 1-2 dl kiehuvaa vettä
Öljyä paistamiseen
Oreganoa
Basilikaa
1. Pilko ainekset pieneksi. Hieman pakastunut liha on helppo leikata ihan ohuiksi suikaleiksi
2. Kuumenna öljy syvässä pannussa.
3. Paista lihaa öljyssä, mausta muutamalla pyöräytyksellä mustapippuria ja suolaa. Lisää joukkoon valkosipuli ja sipulit.
4. Kun liha on ruskistunut, lisää paprikasuikaleet ja jatka paistamista.
5. Kun paprikat ovat pehmenneet lisää pieneksi pilkotut tomaatit ja sokeri. Sekä murskattua oreganoa ja basilikaa
6. Lisää vettä n. 2dl ja peitä pannu kannella tai foliolla.
7. Hauduta hyvin pienellä lämmöllä noin 30 minuuttia.
Kastikkeen hautuessa voit keittää pastan tai perunat.
8. Maista, lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria

tiistai 4. maaliskuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)